Finqu kokemuksia – Hyvää ja parannettavaa

Kirjoittaja: Atte S. Kirjoitettu: 2023.

Finqu on suomalainen verkkokauppa-alusta. Jo se yksistään voi tehdä siitä mielenkiintoisen vaihtoehdon ainakin joillekin henkilöille, jotka ovat perustamassa verkkokauppaa. Mutta onko Finqu hyvä verkkokauppa-alusta? Kerron tällä sivulla esimerkiksi omista Finqu kokemuksistani. Hyvistä puolista ja sitten niistä asioista, jotka voisivat olla paremmin.

Finqu kokemuksia – hyvää

Finqu saa ensimmäisen plussan siitä, että se on jopa todella helppokäyttöinen. Uskaltaisin sanoa, että lähes kuka tahansa pystyy rakentamaan verkkokaupan Finqun kanssa. Käytännön tasolla esimerkiksi asiat, kuten tuotteiden lisääminen, tuotekategorioiden perustaminen ja alennuskoodien lisääminen ovat jopa todella helppoja.

Hyvää on myös se, että Finqu tarjoaa varsin hyviä verkkokauppapohjia. Niitä ei ole valtavasti, mutta kaikki niistä ovat tarjolla ilman lisämaksua. Lisäksi verkkokauppapohjan vaihtaminen on helppoa.

Kivaksi puoleksi voi vielä laskea sen, että Finqu tarjoaa suoraan maksupalveluna Klarnan. Käsittääkseni tuo on monelle suomalaiselle hyvinkin miellyttävä maksupalvelu. Kuitenkin myös muita maksupalveluita pitäisi olla mahdollista lisätä omaa Finqu-kauppaa varten.

Finqu kokemuksia – parannettavaa

Ensimmäinen pieni ongelma, johon törmäsin Finqun kanssa oli se, että ensimmäistä lisäämääni tuotetta ei pystynyt lisäämään esille verkkokaupan etusivulle. Ei siis välttämättä kannata käyttää hirveästi aikaa ensimmäisen tuotteen hienon esittelyn kirjoittamiseen.

Toinen ongelma Finqun kanssa oli se, että jos verkkokauppapohjan vaihtoi toiseen pohjaan ja sitten takaisin alkuperäiseen, niin olivat jotkin alkuperäiseen pohjaan tehdyt muutokset poistuneet. Onneksi muutoksia pohjaan on kuitenkin helppo tehdä. Joka tapauksessa tuosta pienestä ongelmasta johtuen voi olla hyvä tutkailla eri verkkokauppapohjia ajan kanssa, ennen kuin päättää minkä pohjan päälle alkaa rakentamaan omaa verkkokauppaa.

Vielä yhtenä mahdollisena miinuksena voi pitää sitä, että Finqulle ei näyttäisi olevan tarjolla ulkopuolisten kehittäjien lisäosia. Tuo tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että Finqu tuskin on paras valinta verkkokauppa-alustaksi, jos mielessäsi on kansainvälinen dropshipping.

Finqun hinnoittelu

Finqu tarjoaa uusille asiakkaille ilmaista kokeiluaikaa 14 päivää. Tuon pitäisi olla hyvin riittävästi aikaa tutustua Finqun alustaan ja päättää, haluaako alkaa pyörittämään sen kanssa verkkokauppaa. Voi olla hyvä tietää, että vaikuttaisi siltä, että maksuja ei pysty hyväksymään ilmaisen kokeilun aikana, eli jos haluat tehdä Finqun kanssa rahaa, niin joudut myös maksamaan siitä.

Kun Finqusta alkaa maksamaan, niin on tarjolla neljä erilaista tilaustasoa. Kolme niistä ovat ennakolta hinnoiteltuja. Finqu ilmoittaa tilaustasojen hinnat nettisivustollaan näkyvästi ilman veroja. Seuraavassa ovat verolliset hinnat sellaisina kun Finqu ilmoitti ne, kun olin menossa valitsemaan omaa tilaustasoani.

Starter: 35,96€

Grow: 60,76€

Pro: 122,76€

Noiden kolmen tilaustason lisäksi on myös olemassa Plus-tilaustaso. Sen ilmoitettu minimihinta on 249€. Oletan, että tuo ei sisällä veroja, jolloin verollinen minimihinta olisi ilmeisesti 308,76€. Plus-tilaustasoa ei pysty valitsemaan suoraan oman verkkokaupan hallintapaneelista, vaan sitä varten pitää ottaa yhteyttä Finquun.

Finqu ei vaikuttaisi tarjoavan alennusta vuositilauksella kuukautta kohden lasketusta hinnasta. Tuollainen on vähintäänkin varsin tavallinen Finqun kilpailijoille. Esimerkkinä voi mainita, että Finqun kilpailijoista Shopify vaikuttaisi tarjoavan kolmesta sen tilaustasosta vuositilauksen valitsemalla noin 25% alennusta kuukautta kohden lasketusta hinnasta.

Kaikki Finqun tilaustasot sisältävät mielestäni ainakin jossakin muodossa verkkokaupan pyörittämisen kannalta tärkeimmät ominaisuudet, mutta voi olla hyvä huomata se, että halvimmalla maksutasolla voi myydä enintään 50 tuotteen valikoimaa. Tuo voi olla monelle verkkokaupalle liian vähän.

Vaikka ominaisuuksien puolesta mikä tahansa Finqun tilaustaso voi olla hyvä valinta, niin voi olla hyvä kiinnittää huomiota Finqun veloittamiin maksukuluihin eri tilaustasoilla. Aiemmin mainitun Klarnan kanssa Finqu veloittaa halvimmalla ja toiseksi halvimmalla tilaustasolla myynneistä 3,49%+0,35€, Pro-tasolla 2,89%+0,35% ja Plus-tasolla 2,69%+0,35%.

Lisäksi, jos esimerkiksi lisäät Paytrailin verkkokauppasi maksutavaksi, niin veloittaa Finqu sen avulla tehdyistä maksuista halvimmalla maksutasolla 2%, Grow-tasolla 1% ja kahdella muulla tasolla 0%. Finqun veloittamien myyntipalkkioiden erot tarkoittavat käytännössä sitä, että kun huomioidaan myös mahdolliset maksupalkkioihin menevät rahat, niin sinänsä kuukausimaksun suhteen halvempi tilaustaso saattaa tarkoittaa isompaa Finqulle maksettavaa summaa kuin kuukausimaksun suhteen kalliimpi tilaustaso.

Ennen oman Finqu-tilaustason valitsemista voi siis olla hyvä pohtia sitä, miten paljon myyntiä uskoo saavansa aikaan. Jos ei ole varma siitä, niin voi olla hyvä idea aloittaa kuukausimaksun suhteen halvimmalla tilaustasolla ja sitten, jos myyntiä tulee hyvin, niin vaihtaa kalliimpaan. Finqun kertoman perusteella tilaustason korottaminen on helppoa.

Yhteenveto

Finqu on mielestäni jopa loistava valinta heille, jotka haluavat käyttää erityisen helppokäyttöistä suomalaista verkkokauppa-alustaa. Täydellinen Finqu ei kuitenkaan ole. Tosin niin ei taida olla yksikään muukaan verkkokauppa-alusta. Mikäli Finqu kuulostaa sopivalta, niin haluat ehkä kokeilla Finqua ilmaiseksi. Jos taas Finqu ei tuntunut sopivalta, niin voisi sinua kiinnostaa esimerkiksi tämän sivuston sivu verkkokauppa-alustat.