Netflixin USA-version tarjonta on tunnetusti laajempaa ja varmasti monien mielestä myös laadukkaampi kuin sinänsä ihan hyvän Suomi-Netflixin. Mukavaa kyllä, Amerikan Netflixiin voi saada Suomestakin käsin helposti pääsyn. Tuo onnistuu valitsemalla VPN-palvelu, joka ohittaa maarajoituksen. Alla lyhyessä esittelyssä kokemusteni perusteella paras VPN Amerikan Netflixin katsomiseen.
Uutta tietoa 19.8.2021: Jotkut Netflixiä NordVPN:n kanssa käyttäneet ovat raportoineet, että kyseinen yhdistelmä ei tällä erää toimi niin kuin pitäisi. Seuraamme tilannetta.
Netflix USA – paras VPN katsomiseen

NordVPN ei ole ainoa VPN-ohjelma, jolla voi saada pääsyn Netflixin USA-valikoimaan. Se on kuitenkin erityisesti kahdesta syystä kokemusteni perusteella paras.
NordVPN on nimittäin ensinäkin todella helppokäyttöinen, ja toinen loistava juttu on se, että ainakin omien kokemusteni perusteella sitä käyttäessä Netflixin kuvanlaatu oli parhaimmillaan niin hyvää kuin ilman VPN-yhteyttä. Valitettavasti tuo jälkimmäinen juttu ei näytä pätevän kaikkiin muihin VPN-palveluihin.
NordVPN on helppo ostaa esimerkiksi kuukaudeksi tai vuodeksi kerrallaan. Kuukaudeksi ostettuna sen hinta on tätä kirjoittaessa noin 12 euroa ja vuodeksi ostettuna palvelun saa yleensä noin 60 euron hintaan. Osta nyt NordVPN.
Ohjeet siihen, miten voit käyttää NordVPN:ää Netflixiä varten:
- Osta NordVPN palvelun verkkosivustolta
- Luo NordVPN-tili
- Lataa NordVPN:n ohjelma laitteellesi
- Valitse ohjelmasta maaksi Yhdysvallat ja klikkaa muodostaaksesi yhteyden
- Mene Netflixiin, kun VPN-yhteys on muodostettu
- Nauti Netflixin USA-tarjonnasta
Osta nyt NordVPN sen kotisivuilta.
Tietoa muutamasta muusta palvelusta, joita olen tähän mennessä kokeillut Amerikan Netflixiä varten:
- Avast Secureline VPN: Tämä VPN ei pystynyt ohittamaan maarajoituksia ollenkaan, eli Jenkki-Netflixiä ei pystynyt katsomaan tällä VPN-palvelulla.
- F-Secure FREEDOME VPN: Tälläkään VPN-ohjelmalla ei saanut ollenkaan pääsyä USA:n Netflixin valikoimaan.
- CyberGhost: Tällä VPN-palvelulla pystyi kyllä ohittamaan maarajoituksen, mutta VPN-yhteyden käyttäminen heikensi Netflixin kuvanlaatua varsin selkeästi. Halutessasi voit lukea CyberGhost kokemuksistani lisää tältä sivulta.
Mitä tapahtuu, jos Netflix huomaa sinun käyttävän VPN-yhteyttä?
Kokemusteni perusteella ainoa asia, mitä tuosta seuraa on se, että ruudulle tulee siltä erää katselemisen estävä viesti, joka kertoo Netflixin epäilevän sinun käyttävän esimerkiksi VPN-yhteyttä. Netflix ei siis esimerkiksi vaikuta sulkevan asiakkaan tiliä sen takia, että asiakas jäi kiinni VPN-palvelun käyttämisestä.
Mikäli Netflix huomaa sinun käyttäneen VPN:ää, niin kokemusteni perusteella VPN-yhteyttä voi käyttää vähän ajan päästä uudelleen, kunhan vaan sulkee Netflixin, katkaisee VPN-yhteyden, muodostaa uuden yhteyden ja sitten palaa Netflixiin.
Miten VPN-yhteyden käyttämisestä jää kiinni: Kokemusteni perusteella tuo voi tapahtua ainakin silloin, jos katsoo ensin Netflixiä Suomalaisesta IP-osoitteesta, eikä sitten sulje Netflixiä sillä välin, kun muodostaa VPN-yhteyden. Eli jos haluaa vaihdella Suomi-Netflixin ja Amerikan Netflixin välillä, niin kannattaa Netflix sulkea aina ennen vaihtoa.
Tähän sivuun liittyvää lisäluettavaa: