Pieni ero kuukausikorossa voi tulla todella kalliiksi vuositasolla

Jotkin internetissä toimivat lainapaikat listaavat korkonsa näkyvimmin kuukausikorkona (pääsääntöisesti ainakin kaikki isoimmat paikat vaikuttavat antavan sen myös vuosikorkona, mutta huomattavasti vähemmän näkyvästi). Syy tähän on ilmeinen: isokin korko saadaan näyttämään melko siedettävältä, jos se ilmoitetaan kuukausi- tai pahimmassa tapauksessa jopa vain päiväkorkona. Pyrin tässä artikkelissa avaamaan parin esimerkin kautta sitä, miten valtavan eron pitkällä aikavälillä voi lainasta koituvissa kustannuksissa tehdä se, että kuukausikorossa on pieneltä vaikuttava ero. Ennen sitä on kuitenkin tärkeätä esitellä se, miten kuukausikorosta päädytään vuosikorkoon laskukaavan kautta.

Kuukausikorosta vuosikorkoon

Äkkiseltään voi tuntua loogiselta, että koska kuukausia on vuodessa 12 kappaletta niin lainan (tai minkä tahansa muun kuukausikorollisen asian) vuosikorko saataisiin yksinkertaisesti laskukaavalla: kuukausittain korkoprosentti lukuna*12. Tällä kaavalla päädyttäisiin esimerkiksi tulokseen, että 5% kuukausikorko aiheuttaisi vuodessa 60% korkoa (5*12) ja vaikka 100 euron laina näin ollen yhteensä 60 euroa korkoja. Edellä mainittu on kuitenkin ehdottoman väärä tapa laskea vuosikorko, ja erityisen ongelmallinen sen takia, että se voi vähätellä merkittävällä tavalla vuosikoron määrää. Oikea tapa laskea vuoden korkoprosentti on (1+korko)^12-1, eli tässä tapauksessa (1+0.05)^12-1 ~0.8, eli vuosikorko on noin 80%. Edellä kuvatussa tapauksessa väärä laskukaava johtaisi vain noin 20 euron eroon 100 euron lainan kohdalla, mutta mitä tapahtuu jos kuukausikorko onkin 20%? ”Loogisella” tavalla laskettuna kyseisessä tapauksessa korkoa tulisi 20*12 eli 240% tai 240 euroa 100 euron lainan tapauksessa, mutta oikealla laskien tavalla korkokulut ovatkin ~692€ vuodessa.

Ero edellä kuvattujen laskukaavojen antamien tulosten välillä on yksinkertaisesti seurausta siitä, että väärässä kaavassa oletetaan, että korko lisätään alkuperäiseen summaan vuoden lopussa, kun taas oikeassa kaavassa huomioidaan se, että korkoa kertyy myös korolle – ja vieläpä jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla, koska pohjalla oleva summa, jolle korkoa lasketaan kasvaa siihen lisättyjen korkojen myötä!

Kuukausikoron eron vaikutus korkoihin euroissa vuoden ajanjaksolla - 100 euron laina

Edellä kuvattu esimerkki antaa jo esimakua siitä, miten paljon pieni ero kuukausikorossa merkitsee useamman vuoden aikavälillä.

Kuukausikoron pienten erojen vaikutus vuositasolla

Mitä veikkaat, miten paljon enemmän 100 euron lainasta joutuu maksamaan korkoja kolmen vuoden päästä lainan nostamisesta, jos kuukausikorko on 5% sijaan 10%? 100€, 200€, 300€, 500€?  Oikea vastaus on yli 2500 euroa enemmän! 5% kuukausikoron omaava laina aiheuttaa korkoja yhteensä 380€, kun taas 10% kuukausikoron laina aiheuttaa korkoja valtavat 2891€. Toisin sanoen 10% kuukausikorko 3 vuoden ajalta johtaa siihen, että alkuperäisen lainasumman joutuu maksamaan kokonaisuudessa takaisin lähes 30 kertaisena.

Jos taas kuukausikorko on 5% sijaan 15% (myös näihin on mahdollista törmätä pikavippien kohdalla), aiheuttaa 15% laina korkoja yhteensä käsittämättömät 15100€!

Kuukausikoron vaikutus korkoihin euroissa 3 vuoden ajanjaksolla - 100 euron laina

Muista laskea vuosikorko pikavippiä harkitsessa

Edellä kuvattujen esimerkkien viesti on selvä: mikäli aiot ottaa pikalainaa etkä suunnittele sen maksamista heti takaisin, kiinnitä kunnolla huomioita äkkiseltään pieniltä vaikuttaviin eroihin kuukausikoroissa.

Vaikka alle 2000 euron pikalainoilla onkin lain mukaan vuositasolla tarkasteltuna korkokattona 50% + viitekorko (lähde), niin kierretään korkokattoa muutamilla keinoilla. Yleisin keino kiertämiseen on se, että pikavippiyritys tekee kanssasi sopimuksen yli 2000€ lainasta, johon lainan korkoprosentti perustuu, vaikka nostaisitkin lainasta käyttöösi summan, joka on alle 2000€.

(Edellä mainitut esimerkit olettavat, että lainaa tai korkoa ei lyhennetä ennen laskukauden päättymistä)