
Välillä tuntuu, että monen operaattorin tapauksessa on jopa vähän hölmöä maksaa niin sanottu listahinta kännykkäliittymästä. Tuo tietysti johtuu ihan vaan siitä, että operaattoreilta tuntuu löytyvän jatkuvasti hyviä liittymätarjouksia. On monta hyvää tapaa löytää itselle paras liittymätarjous, mutta kuitenkin ehkä paras on se, että käy läpi operaattorien salaiset liittymätarjoukset.
Nuo salaiset liittymätarjoukset ovat siis tarjouksia, jotka saa esiin, kun menee operaattorin nettisivustolla tietylle sivulle ja mahdollisesti antaa oman puhelinnumeron. Suomen suurista operaattoreista salaisia tarjouksia vaikuttavat käyttävän kaikki muut paitsi Moi. Alla on kolmen muun suuren operaattorin sivuille linkki salaisia tarjouksia varten.
Löydä salaiset liittymätarjoukset:
- DNA:n salaiset tarjoukset – siirry tutkimaan.
- Saunalahden / Elisan tarjoukset – katso tarjotut.
- Telian salaiset – tarkista uusimmat.
Vaikka salaisten liittymätarjousten tutkiminen voikin olla todella hyvä tapa erityisen hyvän liittymätarjouksen löytämiseen, niin voi liittymätarjouksia löytää myös muuten. Esimerkiksi alla olevan vertailutaulukon avulla. Kyseiseen taulukkoon on pyritty poimimaan tätä kirjoittaessa ns. kaikille tarjolla olevia alennettuja hintoja.
Avoimia liittymätarjouksia – toukokuu 2023
Liittymätarjous vai valmiiksi edullinen liittymä?
Mikäli etsinnässä on halvin puhelinliittymä, niin ei sitä todennäköisesti löydy tutkimalla liittymätarjouksia. Tuo johtuu siitä, että tämän hetken halvimmat liittymät isoilla operaattoreilla ovat Telian Rajaton Lite 0,2 ja Moin Potti, ja noiden kahden liittymän hinta on kokemusteni perusteella halvempi kuin yksikään tähän mennessä vastaan tullut tarjous jostakin muusta liittymästä. Edellä mainittu Rajaton Lite maksaa lähtökohtaisesti alle 8 euroa kuukaudessa ja Moin Potti 12 euroa kuukaudessa, joskin tuon päälle voi tulla lisämaksuja. Hanki nyt Moi Potti.
Esimerkkejä eri operaattorien liittymätarjouksista ja niiden vertailua:
- DNA salainen tarjous: Rajaton 4G 10M 15,90€/kk ensimmäiset 12 kuukautta. Tavallinen hinta 26,90€/kk ja avoin liittymätarjous 19,90€/kk. Säästö vuodessa verrattuna normaalihintaan 132€ ja verrattuna avoimeen tarjoukseen 48€. Etsi DNA:n tarjouksia.
- Elisa salainen tarjous: Huoleton 5G 300M 29,90€/kk ensimmäiset 24 kuukautta. Normaalihinta 34,90€/kk ja avoin tarjous 31,90€. Säästö verrattuna normaalihintaan 24 kuukauden ajalta 120€ ja avoimeen tarjoukseen verrattuna 48€. Etsi Elisan tarjouksia.
- Telia salainen tarjous / avoin liittymätarjous: Rajaton 20M 15,90€/kk vuoden ajaksi. Ilmoitettu tavallinen hinta 24,90€, eli säästö 12 kuukauden ajalta 108€. Tässä Telian tapauksissa siis salainen ja avoin liittymätarjous olivat yhtä hyviä ja molemmat selkeästi niin sanottua listahintaa halvempia. Hae Telian tarjouksia.
On hyvä huomata, että nuo ylempänä mainitut tarjoukset ovat siis vain esimerkkejä, joita oli löydettävissä tätä sivua päivitettäessä. Noita tarjoushintoja ei siis kannata ajatella minkäänlaisina lupauksina, vaan ainoastaan esimerkkeinä siitä, minkä verran liittymätarjouksilla voi mahdollisesti säästää.
Vinkki: Ainakin Telialla on tätä kirjoittaessa käytössä toimintamalli, jossa se voi tarjota eri tarjouksia heille, jotka valitsevat määräaikaisen sopimuksen ja heille, jotka eivät ota määräaikaista sopimusta. Noista ensin mainitun valitsemalla näyttäisi ainakin tyypillisesti saavan hieman halvemman hinnan. Toki, jos tuollaiseen määräaikaiseen sopimukseen tarttuu, niin on hyvä tiedostaa sen sitovuus.
Kysymyksiä ja vastauksia liittymätarjouksista
Onko vielä jotakin hyvää tapaa saada tietoonsa liittymätarjouksia? Yksi mahdollinen on se, että kuuluu operaattoreiden postituslistalle, eli siis sallii niiden lähettää esimerkiksi tekstiviestillä liittymätarjouksia. Omien kokemusteni perusteella tuossa muodossa saa välillä oikeinkin hyviä tarjouksia Saunalahdelta / Elisalta, eikä yllättäisi, jos myös ainakin Telia ja DNA tarjoavat tekstarein hyviä tarjoushintoja kännykkäliittymistä.
Miksi Moi ei tarjoa varsinaisia tarjouksia? Tuo voi johtua siitä, että Moin normaalitkin hinnat ovat varsin halpoja. Lisäksi se saattaa liittyä esimerkiksi siihen, että Moin nykyään omistava DNA tarjoaa itse aktiivisesti varsin hyviä liittymätarjouksia. Moin hinnoista on enemmän tietoa täällä.
Miten paljon netin nopeutta tarvitsee painottaa puhelinliittymää valitessa? Mikäli tarvitsee matkapuhelimen nettiä vain niin sanottuun tavalliseen käyttöön, niin pitäisi jo esim. 10 Mbit/s tai 20 Mbit/s nopeuden riittää oikein mainiosti – ainakin omassa käytössäni jo tuo ensin mainittu nopeus on riittänyt hyvin esim. YouTube-videoiden katsomiseen.
Onko liittymätarjouksissa paljon vaihtelua kuukaudesta toiseen? Kokemusteni perusteella jopa yllättävän vähän. On siis hyvin mahdollista, että ei ole järkeä jättää väliin ns. ihan hyvää tarjousta, toivoen että parin kuukauden päästä voisi saada hieman paremman: voi olla, että säästäisi enemmän nauttimalla hieman heikommasta tarjoushinnasta pidempään kuin vielä halvemmasta hinnasta lyhyemmän aikaa. Noin on ainakin, jos kyseessä ei ole määräaikainen hinta.
Millainen on paras liittymätarjous? Ei voi sanoa, että olisi yhtä liittymätarjousta, joka olisi kaikille paras. Tuo johtuu siitä, että liittymätarjouksen hyvyys riippuu esimerkiksi siitä, että liittymän netti on sopivan nopea juuri omaan käyttöön. Mikäli haluaa löytää itselle parhaan liittymätarjouksen, niin kannattaa netin nopeuden lisäksi huomioida tietenkin esimerkiksi liittymän hinta sekä se, että liittymän ehdot ovat selkeät.
Voiko liittymätarjouksen mukana saada jotain ylimääräistä? On mahdollista, että operaattori on lisännyt liittymätarjouksen kylkeen esimerkiksi lahjakortin ruokakauppaan. Tuollaisen lahjakortin arvo saattaa olla esimerkiksi 50 euroa, eli ihan mukava.
Onko tarjouksia enemmän 4G vai 5G-liittymiä varten? Liittymätarjouksen voi löytää niin 4G kuin 5G-liittymää varten. Käytännössä vuonna 2023 näyttäisi olevan hieman enemmän 5G-liittymätarjouksia.
Tämän sivun vertailutaulukossa näkyvät tähtiarviot pyrkivät kuvaamaan erityisesti hinta-laatusuhdetta, ja tuota erityisesti ns. tavallisen käyttäjän näkökulmasta. Mikäli liittymän hinta muuttuu, niin vaikuttaa se tietysti hinta-laatusuhteeseen.