Luottokortti voi olla varsin kätevä maksuväline, sillä moni luottokortti tarjoaa melko mukavasti korotonta maksuaikaa laskun maksamiseen. Mikäli kuitenkaan luottokorttilaskua ei pysty maksamaan kokonaisuudessa korottaman maksuajan puitteissa, niin alkaa maksamatta olevalle käytetylle luotolle kertymään korkoa. Ja tuo korkoa ei monesti ole kovinkaan halpaa. Siksi voikin olla aiheellista kysyä, että olisiko jopa järkevää maksaa luottokorttilasku lainalla, jos laskua pysty maksamaan korottamana pois. Nähdäkseni se on järkevää erityisesti, jos kaksi ehtoa täyttyy.
1: Luottokorttilasku on ainakin melko iso. Vaikka luottokortin korko ei tyypillisesti olekaan edullinen, niin saattaa pienehkön lainan korko olla ainakin melko merkittävästi sitä isompi.
2: Tarvitset ainakin melko paljon maksuaikaa koko luoton maksamiseen. On varsin tyypillistä, että luottokorttia edullisempien lainojen laina-aika on vähintään vuosi. Ja jos vaikkapa pystyisit maksamaan koko luottokortilta käytetyn luoton korkoineen pois vaikkapa kolmessa kuukaudessa, niin voi kannattavaa olla maksaa luottokorttilasku erissä tuossa ajassa laskujen perusteella kuin edes korkoprosentin suhteen halvemmalla lainalla, jonka maksuaika on pidempi.
Mistä laina luottokorttilaskun maksamiseen?
Mikäli tulet siihen tulokseen, että haluat maksaa luottokorttilaskusi lainalla, niin suosittelen käyttämään niin sanottua lainan kilpailuttajaa. Nuo ovat palveluita, jotka voivat yrittää löytää lainatarjouksen jopa melko monelta lainafirmalta. Tuo voi auttaa löytämään omaan makuun sopivan edullisen lainan. Alempana olevaan taulukkoon on listattuna mielestäni erityisen hyviä lainan kilpailuttajia.
Luottokorttivelka pois osittain lainalla
Mikäli sinulla on luottokorttivelkaa vaikkapa 2 500 euroa ja pystyt maksamaan siitä korottoman maksuajan puitteissa vaikkapa 500 euroa, niin voi hyvinkin olla järkevämpää tehdä tuo ja ottaa lainaa luottokorttivelan pois maksamiseen 2 000 euroa kuin ottaa sitä koko 2 500 euroa. Tyypillisten kilpailuttajien avulla pystyy valitsemaan halutun lainasumman ainakin melko kattavasti.
Luottokorttivelan maksaminen ilman lainaa
Luottokorttivelan maksamiseen nopeasti ilman lainaa ei valitettavasti ole mitään taikajuttua. Se vaatii lähtökohtaisesti säästämistä ja priorisointia.
Moi! Oon Atte, tän Budjetti.fi-nettisivuston ylläpitäjä. Oon tehnyt elämässäni hyviä ja huonoja rahapäätöksiä. Uskon, että olen myös niistä jälkimmäisistä oppinut jotakin. Niin sanotusti oikeakin koulutus on kaupallisella alalla: olen kauppatieteiden kandidaatti, kunhan saan gradun tehtyä, niin myös kauppatieteiden maisteri. Nykyiseltä ammatiltani olen yrittäjä. Tälle sivustolla kirjoitan vähän kaikesta mikä liittyy talouteen, eli esimerkiksi lainoista, ilmaisista kokeiluista, kokemuksista liittyen erilaisiin tuotteisiin ja palveluihin sekä bisneksestä. Toivottavasti löydät ainakin jotain itseä kiinnostavaa tai hyödyllistä. Parhaassa tapauksessa ehkä molempia noista olevaa. Kuva on Canva-palvelusta otettu näkemys siitä, miltä voisin ehkä näyttää piirrettynä, jos ois ruskeat silmät ja parempi ulkonäkö ;D