Yhdistelylaina on laina, jolla maksetaan muita velkoja pois. Tyypillisesti nuo muut velat ovat lainoja, mutta ne voivat olla myös esimerkiksi osamaksuja sekä luottokorttivelkoja. Samalla yhdistelylainalla voi maksaa pois erilaisia velkoja. Sanan ”yhdistelylaina” osuus ”yhdistely” viittaa siihen, että yhdellä uudella lainalla korvataan yli yksi aiempi velka, eli tavallaan noin aiemmat velat yhdistetään yhden uuden lainan alle.
Voi esimerkiksi olla tilanne, jossa nykyään on 1 000€ osamaksu, 2 500€ luottokorttivelka ja 5 000€ kulutusluotto, eli yhteensä velkoja on 8 500€ (1 000€ + 2 500€ + 5 000€ = 8 500€). Sitten otetaan 8 500€ yhdistelylaina, jolla nuo aiemmat velat maksetaan pois ja noin kolme velkaa on yhdistetty yhdeksi uudeksi lainaksi.
On toivottavaa, että yhdistelylaina on todellisen vuosikorkoprosentin suhteen halvempi kuin yhdistettävät velat, jotta yhdistelyllä saavutetaan taloudellisia hyötyjä. Sen lisäksi, että hyvä yhdistelylaina voi auttaa säästämään korkokustannuksissa, niin voi se selkeyttää omaa taloutta, kun muistettavana on vähemmän eräpäiviä ja muita maksutietoja.
Suositeltuja palveluita yhdistelylainaa varten
Vertailutaulukkoon listatut palvelut ovat kokemusten perusteella hyvin toimivia palveluita yhdistelylainan haluaville.