Mitä kulutusluotto tarkoittaa? Kulutusluotto selitetty

Lainafirmoilla on aika monenlaisia tapoja määritellä lainojansa. Yksi saattaa kutsua lainaansa pikavipiksi, vaikka se ei sitä välttämättä olisi, toinen taas saattaa välttää kuvaamasta hyvin vahvasti pikavipiltä vaikuttavaa lainaansa pikavippi-sanalla, koska kokee sen negatiivisena. Jokin lainafirma taas saattaa kutsua joustoluotoksi sellaista lainaa jota ainakin lähes kaikki muut kutsuisivat kulutusluotoksi. Ei siis voi pitää yllättävänä, jos on esimerkiksi vaikea tietää, mikä kulutusluotto varsinaisesti on. Pyrinkin avaamaan tällä sivulla mitä kulutusluotto tarkoittaa.

Ensimmäinen asia kulutusluotosta selviää heti sen nimestä: se on laina, joka on tarkoitettu ensisijaisesti kulutukseen. Tuo kulutus voi olla esimerkiksi huonekalujen tai kodin elektroniikan ostamista, mutta myös paljon muutakin.

Toinen asia, joka kuvaa kulutusluottoja on se, että ne ovat ainakin tyypillisesti saatavilla ilman vakuuksia sekä takaajaa. Eli siis varsin helposti verrattuna moniin muihin lainoihin. Toisaalta saaminen saattaa kuitenkin olla vaikeampaa kuin vaikkapa ilman liitteitä saatavilla olevien pikavippien saaminen, koska kulutusluotosta saatavaa lainapäätöstä varten tuollaisen saattaa hyvinkin joutua lähettämään. Tuo kuitenkin riippuu lopulta erityisesti siitä, miltä lainafirmalta kulutusluotto on.

Kolmas kuvaava asia kulutusluoton suhteen on sen korko. Kulutusluoton korko on tyypillisesti jopa selvästi alhaisempi kuin perinteisten pikavippien, mutta toisaalta mahdollisesti jopa selkeästi korkeampi kuin esimerkiksi perinteisten asuntolainojen. Käytännössä kulutusluoton todellisen vuosikorkoprosentin voi olettaa alkavan halvimmillaan noin viidestä prosentista ja olevan kalleimmillaan noin 20%. Korkoprosenttiin voi vaikuttaa esimerkiksi se, minkä lainafirman kulutusluotto on kyseessä ja mikä lainasumma on: pienempien kulutusluottojen korkoprosentti on tyypillisesti korkeampi kuin isompien, mutta toisaalta isot kulutusluotot voivat euroissa mitaten hyvinkin aiheuttaa enemmän maksettavaa.

Lainasumman suhteen kulutusluotolle ei ole mitään läheskään virallista minimi- tai maksimisummaa. Käytännössä kuitenkin eri lainafirmojen tarjoamien kulutusluottojen perusteella vaikuttaisi olevan niin, että pienimmillään kulutusluotto on 500 euroa ja isoimmillaan se voi olla jopa 60 000 euroa. Kulutusluotot voivat siis olla jopa selvästi isompia kuin tyypilliset pikavipit, mutta jopa paljon pienempiä kuin monet asuntolainat.

Laina-ajat kulutusluotolla alkavat tavallisesti vuodesta ja voivat olla jopa 20 vuotta. Mikä tahansa kulutusluoton laina-aika onkin, niin on lähtökohta se, että nostettua kulutusluottoa ja sen korkoja sekä muita kustannuksia pitää maksaa lainafirmalle kuukausittain. Yleisesti ottaen on niin, että mitä pienempi kulutusluoton lainasumma on, niin sitä lyhyempi sen laina-aika on ja toisaalta mitä suurempi lainasumma on, niin sitä pidempi laina-aika on. Välttämättä noin ei kuitenkaan ole.

Seuraava ominaisuus, jonka tyypillisin kulutusluottoihin voi liittää on se, että ne ovat kertalainoja. Siis lainoja, jotka maksetaan yhdellä kertaa kokonaisuudessa sille, jolle se on myönnetty. Voi ehkä olettaa, että tuo koskisi kaikkia lainoja, mutta kertalainojen vastakohtana ovat perinteiset joustoluotot. Niitä voi kutsua myös esimerkiksi luottotileiksi. Niissä on kyse siitä, että hyväksytylle lainaa halunneelle henkilölle myönnetään tietty luottoraja ja hän voi sen puitteissa nostaa lainaa jopa useamman kerran. Esimerkiksi, jos myönnetään 2 000 euron joustoluotto, niin voi sen saanut nostaa lainaa vaikkapa ensin 1 000 euroa, sitten 500 ja vielä toisen kerran 500, kun taas 2 000 euron kulutusluoton tapauksessa koko 2 000 siirretään kerralla hyväksytylle hakijalle.

Vielä yksi ominaisuus, jolla kulutusluottoja voi kuvata, on se miten nopeasti sen saa normaalisti tilille. Kulutusluottoa ei tyypillisesti saa pankkitilille yhtä nopeasti kuin pikavippiä, mutta käsitykseni mukaan kuitenkin lähtökohtaisesti nopeammin kuin esimerkiksi tyypillisen perinteisen pankkilainan. Tästä asiasta kuitenkin tekee monimutkaisemman se, että jotkin pikavippiä tarjoavat lainafirmat kutsuvat lainaansa kulutusluotoksi ja toisaalta joitakin pankkilainoja voi nykyään olla mahdollista saada varsin nopeasti tilille.