Jos on ottanut pikalainoja, jotka haluaa yhdistää, niin saattaa olettaa, että se veisi paljon aikaa ja olisi hankalaa. Noin ei kuitenkaan välttämättä ole. Voi nimittäin olla varsin nopeata saada laina, jolla yhdistää pikalainat. Lisäksi se voi olla ainakin melko helppoa. Varsinkin nuo asiat huomioiden voi olla kiva tietää, että pikalainat yhdistämällä voi säästää varsin hyvin rahaa.
Pikalainojen yhdistämisen rahallinen hyöty riippuu siitä, millaisen korkoprosentin pikalainoja on yhdistämässä ja millaisen lainan mahdollisesti saa niiden yhdistämiseen. Pikalainojen yhdistämisestä voi siis saada lähtökohtaisesti sitä isomman edun, mitä halvempi se laina on, jolla pikalainat yhdistää.
Jos haluaa löytää mahdollisimman halvan lainan pikalainojen yhdistämiseen, niin voi kätevä apuväline olla niin sanottu lainan kilpailuttaja. Tuo tarkoittaa käytännössä nettipalvelua, jossa lainahakemuksen tekemällä se välitetään jopa useammalla lainafirmalle. Mukana kilpailutuksessa voi olla myös lainafirmoja, jotka lähtökohtaisesti tarjoavat jopa selkeästi perinteisiä pikalainoja halvempaa lainaa. Olen itse kokeillut varsin montaa lainan kilpailuttajaa. Alempana olevaan taulukkoon olen listannut niistä sellaisia, jotka ovat kokemusteni perusteella erityisen hyviä. Kokemusteni perusteella kaikkia niitä voi kokeilla ilmaiseksi eikä yksikään niistä pakota ottamaan lainaa, vaikka sellaista tarjottaisiin jopa yli yhden lainafirman toimesta.
Yhdistä pikalainat
Moi! Oon Atte, tän Budjetti.fi-nettisivuston ylläpitäjä. Oon tehnyt elämässäni hyviä ja huonoja rahapäätöksiä. Uskon, että olen myös niistä jälkimmäisistä oppinut jotakin. Niin sanotusti oikeakin koulutus on kaupallisella alalla: olen kauppatieteiden kandidaatti, kunhan saan gradun tehtyä, niin myös kauppatieteiden maisteri. Nykyiseltä ammatiltani olen yrittäjä. Tälle sivustolla kirjoitan vähän kaikesta mikä liittyy talouteen, eli esimerkiksi lainoista, ilmaisista kokeiluista, kokemuksista liittyen erilaisiin tuotteisiin ja palveluihin sekä bisneksestä. Toivottavasti löydät ainakin jotain itseä kiinnostavaa tai hyödyllistä. Parhaassa tapauksessa ehkä molempia noista olevaa. Kuva on Canva-palvelusta otettu näkemys siitä, miltä voisin ehkä näyttää piirrettynä, jos ois ruskeat silmät ja parempi ulkonäkö ;D