Mikä pikavippi on? Kerron, mitä pikavippi tarkoittaa ja muuta pikavipeistä

Kirjoittaja: Atte S.

Pikavipeistä puhutaan melko paljon, mutta mikä pikavippi itse asiassa on? Kerron tällä sivulla oman näkemykseni siitä, mikä pikavippi on ja jaan hieman tietoa pikavipeistä. Tämän sivun tiedot perustuvat omiin kokemuksiini pikavipeistä sekä nettilainamarkkinan seuraamiseen useamman vuoden ajalta.

Mikä pikavippi on?

Pikavippi on vakuudeton, normaalisti pienehkö laina, jonka voi mahdollisesti saada keskimääräistä lainaa jopa selvästi nopeammin tilille ja jopa paljon helpommalla hakemuksella. Lisäksi pikavipin todellinen vuosikorkoprosentti on tyypillisesti jopa paljon korkeampi kuin vaikkapa vakuudellisen pankkilainan. Aiemmin pystyi sanomaan myös, että pikavippi on paljon paremmat mahdollisuudet saada kuin muunlainen laina. Tätä kirjoittaessani pikavippiä ei kuitenkaan välttämättä ole ollenkaan helppo saada. Tarkkaa eurorajaa sille, mikä pikavipin yläraja on, ei voi määritellä.

Johtuen kuitenkin siitä, minkä kokoisia ovat isoimmat jopa erityisen nopeasti ja helpolla hakemuksella saatavat lainat Suomessa netissä, voi periaatteessa sanoa, että pikavippi on isoimmillaan 10 000 euroa. Noin iso pikavippi ei kuitenkaan ole tavallinen. Paljon tavallisemmin pikavippi on alle 500 euroa.

Pikavipin nopeuteen liittyen voi olla hyvä huomata se, että vaikka pikavippi on normaalisti erityisen nopea laina, niin pikavippiä ei välttämättä saa heti omalle pankkitilille. Tuo liittyy erityisesti kahteen asiaan 1) lainapaikkoja rajoitetaan Suomessa sen suhteen, mihin kellonaikoihin ne saavat siirtää lainan uudelle asiakkaalle ja 2) joihinkin pankkeihin voi olla vähintäänkin vaikeampi saada pikavippi heti kuin toisiin pankkeihin.

Pikavippi voi olla niin sanottu kertalaina tai sitten joustoluoton muodossa oleva laina. Kertalaina tarkoittaa pikavippiä, joka maksetaan kokonaisuudessaan kerralla lainan saaneen henkilön pankkitilille. Joustoluottopikavippi taas tarkoittaa lainamuotoa, jossa hyväksytylle hakijalle avataan luottotili, jolta voi luottorajan puitteissa nostaa lainaa. Luottoraja voi olla esimerkiksi 2 000€, mutta henkilö voi halutessaan tehdä siltä vaikkapa ensin 150€ ja sitten 200€ noston.

Voi olla hyvä huomata, että aiemmin avatulta joustoluottotileiltä tehtäviin nostoihin ei sovelleta rajoitusta siitä, mihin kellonaikoihin pikavipin voi saada tilille. Jos kuitenkin avaat joustoluottotilin kellonaikaan, johon lainafirma ei saa siirtää lainaa sinulle, niin siirretään laina lähtökohtaisesti vasta sitten, kun se on sallittua. Käytännössä kellonaikarajoitus on se, että lainaa ei saa siirtää ennen 07 aamulla eikä kello 23 jälkeen illalla. Vaikka käytössä olisi aiemmin avattu joustoluottotili, niin ei se takaa sitä, että saa pikavipin heti juuri omalle tilille.

Miksi pikavippejä on aiempaa vähemmän Suomessa?

Tuo liittyy siihen, että pikavippien korkosääntelyä on kiristetty Suomessa. Moni lainafirma vaikuttaa tulleen sen perusteella tulokseen, että niiden ei ole järkevää tarjota pikavippejä.

Miksi pikavippi on aiempaa vaikeampi saada?

Myös tämä liittyy edellä mainittu korkosääntelyyn. Nekin lainafirmat, jotka edelleen tarjoavat pikavippejä, haluavat tehdä aiempaa tarkempaa seulontaa hakijoiden suhteen, jotta ne voivat minimoida luottotappioiden riskejä.

Mikä on pikavipin korko?

Lokakuussa 2023 voimaan tulevan korkosääntelyn, joka koskee myös esimerkiksi kulutusluottoja, myötä pikavipin todellinen vuosikorkoprosentti saa olla enintään 15%+virallinen viitekorko. Noista jälkimmäinen voi muuttua, mutta todellinen vuosikorkoprosentti ei kuitenkaan saa olla yhteensä yli 20%. Tyypillisen pikavipin korko on vähintäänkin erittäin lähellä sallittua maksimia.

On hyvä huomata, että edellä kuvattu koskee vain niin sanotusti pikavipin varsinaista korkoprosenttia. Sen päälle lainafirma saa periä erilaisia sivukuluja lainasta. On esimerkiksi mahdollista, että lainafirma tarjoaa valinnaisena maksullisena lisäpalveluna mahdollisuuden saada pikavipin mahdollisimman nopeasti tilille. Varsinkin mikäli tuollainen lisäpalvelu on kiinteästi euroissa hinnoiteltu, niin voi se nostaa prosentuaalisesti katsoen pienen pikavipin hintaa varsin paljon.

Miten pikavippi toimii?

Kuvaan seuraavassa prosessin sellainen kuin se kokemusteni perusteella tyypillisesti on uuden pikavipin tapauksessa. Ensimmäisessä vaiheessa suuntaat valitun pikavippipaikan sivustolle. Sitten kirjaudut sisään pankkitunnuksilla. Myös mobiilivarmannetta voidaan tarjota kirjautumistapana.

Kun olet kirjautunut pikavippipaikkaan, kerrot lainahakemukseen kysytyt tiedot, nämä saattavat vaihdella lainapaikasta riippuen. Sitten vielä mahdollisesti annat lainapaikalle mahdollisuuden tarkistaa tilitietosi. Edellä mainittujen asioiden jälkeen lainafirma tekee päätöksen pikavipin mahdollisesta myöntämisestä. Jos lainahakemus on hyväksytty voidaan pikavippi siirtää sinulle. Siirron hyväksyminen saattaa vaatia vielä esimerkiksi jonkin tekstiviestin.

Pelkällä tekstiviestillä pikavippiä ei sen sijaan ainakaan uutena asiakkaana voi tätä kirjoittaessani saada Suomessa. Mikäli olet ottanut jo aiemmin tietyltä lainapaikalta pikavipin, niin voivat esimerkiksi aiemmin syöttämäsi tiedot olla valmiiksi tallennettuina pikavippihakemukseen.

Onko pikavipeille tullut korvaavia tuotteita?

Isommat, pidemmällä hakemuksella ja mahdollisesti hitaammin saatavat nettilainat ovat korvanneet pikavippejä. Yleisesti ottaen tuollaisia lainoja voisi kutsua vaikkapa kulutusluotoiksi. Rajanveto sen välillä, mikä on pikavippi ja mikä kulutusluotto ei kuitenkaan aina ole helppoa. Joskus se voi olla jopa mahdotonta. Osittain noin jo sen takia, että jotkin lainafirmat saattavat kutsua kulutusluotoksi sellaista lainaa, jota itse kutsuisin pikavipiksi. Kulutusluottojen nousuun ja pikavippien vähenemiseen liittyen myös niin sanotut lainan kilpailuttajat ovat yleistyneet. Ne ovat palveluita, jotka voivat yrittää etsiä lainatarjouksia jopa useammalta lainafirmalta esimerkiksi kulutusluottoa varten.

Pikalaina, pikavippi ja vippi ovatko ne sama asia?

Pikavippi ja vippi ovat mielestäni ehdottomasti sama asia. Pikalainan kohdalla voi ehkä sanoa, että se ei välttämättä ole yhtä helposti ja nopeasti saatava laina kuin pikavippi, mutta kuitenkin melko nopea ja helppo laina. Lisäksi pikalaina voi olla halvempi kuin pikavippi. Välttämättä noin ei kuitenkaan ole. Pikalainaa voidaan käyttää kutsumaan ihan hyvin sellaista lainaa, jota joku muu kutsuisi pikavipiksi tai vipiksi. Noiden kahden jälkimmäisen termin välttelemiseen voi liittyä esimerkiksi se, mikä maine pikavipeillä on perinteisesti ollut.

Sinua saattaisivat kiinnostaa myös esimerkiksi nämä sivut tällä sivustolla:

Pikavippien riskit

Eroon pikavipeistä

Helppo lainalaskuri